YRITYS
Promissum eli lupaus on sana, jonka me otamme hyvin vakavasti. Meille on ylpeydenaihe saavuttaa ja ylittää asiakkaidemme odotukset niin pienissä kuin suuremmissakin projekteissa.
Promissumilla on erinomaiset eväät niin pienempien kuin keskikokoistenkin yritysten taloushallinnon, henkilöstön koulutuksen sekä operatiivisen suunnittelun konsultointiin, tukemiseen ja hoitamiseen.
ANNA-MARI KÄMPPI
Promissumin perustaja on talous-, palkka- sekä henkilöstöhallinnon rautainen ammattilainen. Hän työskentelee nykyään taloushallinnon lehtorina Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulussa ja luotsaa sen ohella yritystoimin- taansa. Ennen nykyistä työtään Anna-Mari toimi Pielisen-Karjalan Kehittämiskeskus Oy:n johtoportaassa talouspäällikkönä. Kaikkiaan hänellä on yli 20 vuoden kokemus erilaisista talous-, palk-ka- ja henkilöstöhallinnon tehtävistä.
Lukion ja kauppaopiston jälkeen Anna-Mari on töidensä ohella suorittanut mm. tradenomin ja kauppatieteiden maisterin tutkinnot sekä useita lyhyempiä koulutuksia. Hän korostaa konkreettista toimintaa lukujen pohjalta.